Vuosi 2019 on mennyt, eläköön 2020

Koska kaikki muutkin muistelevat mielellään kulunutta vuottaan näin vuoden viimeisinä päivinä, niin minäkin. Ehkä eniten siksi, että kuluva vuosi on ollut monella tavalla ainutlaatuinen. Ensinnäkin, lopetan vuoden 2019 samassa paikassa, jossa koin elämäni saaneen uuden startin kaksi vuotta sitten. Olin lopen uupunut ja henkisesti täysin lopussa – monenkin syyn vuoksi. Olin saanut jo 2017 loppuvuodesta oman pääni selväksi uupumuksen pahimmista oireista ja koin, että tarvitsen irtiottoa. Kuukaudeksi Espanjaan, jona aikana pyrin vain nauttimaan auringosta ja plussalla pysyvistä Lue lisää...

Unelma ulkomailta työskentelyssä

Toinen talvi, jolloin vietän viikkoa enemmän aikaa etelän ”lämmössä”. Kymmenen plusastetta on sekin jo paljon, mutta ennenkaikkea olen täällä valon vuoksi. Aurinko oikeasti nousee eikä vain kajasta paksun pilvipeiton takaa ja päivisin voi käydä ulkona syömässä – eikä sitä tarvitse ottaa kuvainnollisesti.

Haluaisin kovasti joskus viettää koko talven ulkomailla. Vanhempani ovat Espanjassa talvea karussa jo viidettätoista vuotta, joten tämä olisi sinänsä kätevä paikka. Toisaalta myös Italia kiinnostaisi kovasti ja joskus 2-3 vuotta sitten se Lue lisää...

Eron haitallinen keveys

Eron haitallinen keveys

Tämän koko kirjoituksen aihe on tällä hetkellä hiukan vaikea käsittää. Olemme lähdössä muutaman tunnin päästä pisimmälle yhteiselle lomamatkalle koko yhdessäolomme aikana. 

Ehkä juuri siksi, koko viimeinen puoli vuotta tuntuu tosi omituiselta. Olemme olleet yhdessä enemmän kuin erikseen. Olemme viettäneet arkea enenevissä määrin, jota joku sanoisi perhe-elämäksi. Olen istunut aamiaispöydässä kahdestaan seitsenvuotiaan kanssa ja huolehtinut, että pikkuherra pääsee ajoissa kouluun. Olen keskustellut Demin kanssa kasvatuksesta – ja siitä, kuinka tapani palkita Lue lisää...

Juureni ovat Kirkkonummella

Juureni ovat Kirkkonummella

Synnyin Upinniemen varuskuntaan kapiaisen kakaraksi vuonna 1973, joka tekee minusta tätä kirjoitettaessa 46-vuotiaan. Se on paljon se ja kuten aina keski-ikäisillä, pyylevillä miehillä, nostalgisointi on yksi parhaista supervoimistani.

Asuin Kirkkonummella aina vuoteen 1998, siinä välillä muuallakin viipyillen (1989-1992 Riihimäki), jolloin haistatin pitkät koko paikkakunnalle ja muutin jatko-opiskeluja varten Helsinkiin. Siinä samassa punaviherkuplassa olen edelleenkin ja seuraavaa 20-vuotissuunnitelmaa varten harkitsen parhaillaan taas asuinpaikan vaihtoa.

Mutta taannoin käväisin Lue lisää...

Kahden asunnon loukussa

Kahden asunnon loukussa

Meidän seurustelun aloittamisesta on kohta puolitoista vuotta, ensitapaamisesta yli kolme. Kesästä 2018 lähtien me ollaan eletty kahden asunnon elämää – silloin kun ollaan yhdessä, pääosin Helsingissä omalla asunnollani, koska Demillä on enemmän tekemistä Helsingissä kuin minulla Keravalla. 

Nyt loppuvuoden aikana liikutaan askel siihen suuntaan, että tätä seilaamista tapahtuisi paljon vähemmän. Valmistelen itseäni muuttoon Keravalle. Tarkoitus on säästää rahaa yhteiseen asuntoon ja siksi laittaa meille kaikille yhteiseksi asunnoksi liian pieni Helsingin kämppäni Lue lisää...

Keski-ikäisenä lääkärissä

Keski-ikäisenä lääkärissä

Kun ikää kertyy, lääkärissä käynti alkaa olla elämän vittumaisimpia (ja ehkä viimeisiä) ammattilaisen kanssa käytäviä juttutuokioita. Tässä iässä joka ikinen pikkuvaiva googletettaessa on oire syövästä ja jos nakki napsahtaa, nettidiagnoosi saattaa olla jopa oikeassa. Olen toki vielä kaukana eläköityneiden herrasmiesten avautumisista toisilleen mikä hyppykuppa nyt kenelläkin on. Toisaalta kun vaihtoehtona lääkäri voisi sanoa tässäkin iässä eturauhasen muistuttavan armadilloa – odotan mielelläni sitä kavereiden kanssa sairaskertomusten vertailua.

Kävin siis pari viikkoa sitten lääkärissä vatsakipujen vuoksi. Ystävällinen lääkäri-ihminen (tässä luki ensin lääkäritäti, mutta ollessani kymmenen vuotta häntä vanhempi ja tädittely olisi muutenkin tosi sovinistista, tädittely ei tuntunut oikealta) jätti kättelemättä hygieniasyistä, mutta vastaanottoajan loputtua oli kuitenkin työntänyt sormensa peräsuoleeni. En minä lääketieteestä tai tartuntataudeista juuri tiedä, mutta olisin ottanut mieluummin ehkä sen kättelyn. Eturauhaseni toisaalta taisi hoitaa kättelyt puolestani.

Klassinen ajatuksenjuoksuni ottaa vallan myös tätä kirjoitettaessa. Mietin Sauli Niinistöä itsenäisyyspäivän vastaanotolla kättelemässä eturauhasellaan, josta päädyin muutaman aasinsillan kautta siihen, että lääkäri kehuisi ”reippaan kättelyn puristusvoimaani”.

Sulkijalihasta siis tarkoittaen. Ihan vaan jos se ei vielä avautunut (pun intented).

Anusvitsit sikseen, tahdoin kuitenkin vaan sanoa että keski-ikäisenä lääkärissä käynti on vittumaista. Siinä missä nuorempana voivotteli, että millaisen rokotuksen, lääkityksen, sairasloman tai lähetteen sitä saa – nyt lähinnä miettii jokaisesta lääkärin huokauksesta, että mitäs vittua se nyt sieltä oikein taas löysi ja että ihan varmasti kuolen tähän, kun perseessäni on syöpä eikä se kuitenkaan halua kertoa sitä mulle suoraan.

Taas tuli viittaus perseeseen.

Anteeksi.

Mutta toisaalta sitten, mitä vanhemmaksi tulee, sitä ilahtuneempi on lääketieteen saavutuksista. Kuten siitä, että apteekista saa oikeasti hyviä mömmöjä. Vaikka keuhkoputkentulehdus, jossa olet ollut käytännössä hengittämättä viikon ja joku tohtori sitten antaa sulle sen reseptin, vedät sitä apteekkilientä kupillisen ja enkelikuorot laulavat korvissa kun hengitysilma kulkee taas.

Tai kuten omat vatsakipuni ratkaistiin – antamalla pullollinen laksatiivia. Pari ruokalusikallista päivässä ja on muuten laulanut ihan joku muu.

Vanhetessa sitä on iloinen paljon yksinkertaisemmista asioista kuin opintotuesta ja pillunsaannista: kunhan yläpäästä saa sisään jotain, mikä ei alapäästä tule tahtomatta ulos, on asiat oikeastaan aika hyvin.

Sijoita laatuun

Taisi olla vuosi 1999, kun kävelin Mäkelänkadun Lundiaan ja tilasin itselleni hyllysarjan omaan poikamiesboksiini, johon olin muuttanut edellissyksynä. Äitini oli opiskelijapojalleen sponsoroinut hyllyvalinnan ja ehdotti Lundiaa ilmeisesti muuntautumiskyvykkyytensä vuoksi. En edes miettinyt muita vaihtoehtoja – oletettavasti siksi, että en niihin aikoihin oikein välittänyt sisustuksesta – tai jos välitin, se poikkesi valtavirrasta.

Taatusti väärään suuntaan.

Nyt 20 vuotta myöhemmin kävelin toista kertaa samaiseen myymälään ja tällä kertaa hakemaan vain tappeja, Lue lisää...

Kesä on ohitse, mitä seuraavaksi?

Nyt kun katselen ulos, on ilmiselvää että syksy on täällä. Toki toivon aurinkoa vielä riittävän, mutta takin saa jo kaivaa kesävarastosta. Kesä on mennyt erinomaisesti ja varsinkin heinäkuun Museokortti-kiertue oli paras yksittäinen kokemukseni. Sen ylittänee ainoastaan se, että olen saanut viettää kesän tuon kuvassa olevan eliön kanssa.

Meistä kahdesta minulla on tällä hetkellä enemmän sisällöntuottamisen paloa, osittain varmasti siksi, että Demillä on kalenteri tiiviimmin täynnä opiskelujen vuoksi. Oma arkielämäni pyörii inspiraatioiden ja sisällöntuottamisen Lue lisää...

Ensimmäinen päivä koulussa

Muistan ensimmäisen koulupäiväni.

Muistan sen, että isäni kyyditsi minut ensimmäiseen koulupäivääni 10-vaihteisen (silloin oli tärkeää mainita kuinka monta vaihdetta pyörässä oli) pyöränsä tarakalla.

Muistan pukeutuneeni vihreisiin housuihin ja keltaiseen paitaan.

Muistan olleeni ylpeä siitä, että olin saanut koulua varten sinisen koulurepun, jossa oli punaisilla heijastimilla koristellut salvat.

Edessä oli tuntematon – ja mitä en vielä tiennyt, vuodet jotka määrittelivät koko elämäni. Kehitin varhaisessa vaiheessa auktoriteettivastaisuuden, Lue lisää...