Kauan, kauan sitten olin kaverini kanssa jutellut aina matkustamisesta maailman eri kolkkiin, kun olin jokseenkin kateellinen kaikista hänen eksoottisista matkoistaan. Eräänä päivänä huomasin istuvani hänen olohuoneessaan ja piteleväni käsissäni pöydältä löytämiäni kiinalaisia stressipalloja. Tiesin hänen tyttöystävänsä käyneen kaukoidässä vain viikkoa aikaisemmin ja tunsin kateuden riistävän rintalastaani. ”Hitto kuinka siistit. Harmi kun en itse ole saanut tällaisia tuliaisiksi.”
Kun frendini sitten saapui aivan hetkeä myöhemmin keittiöstä teetarjotin käsissään, käännähdin häneen sanoen: ”Lähdetään hakemaan mulle samanlaiset?”
Siitä alkoi välittömästi suunnittelu, joa huipentui kuukauden matkaan ympäri kiinaa ja japania. Kymmeniä tavattuja paikallisia, palovammoja, omituisia ruokalajeja ja koskematonta kulttuuria, jossa länsimainen mies oli vielä harvinainen nähtävyys. Elämäni paras matka, monella mittarilla edelleen.
Kun palasimme, molempien meidän elämä oli muuttunut. Itse olin vain muutama päivä ennen lähtöämme muuttanut uuteen kaupunkiin opiskelemaan ja kaverini oli ottanut työpaikastaan loparit ja lähtiessämme nappasi tyhjästä asunnostaan mukaansa valmiiksi pakatun reppunsa.
Kuukausia myöhemmin palasimme yhdessä matkan muistoihin. Kun kysyin, muistaako kaverini sen, mistä koko idea sai alkunsa, niin hän pudisti epätietoisena päätään. Kysyin, että muistaako hän ne tyttöystävänsä tuliaisiksi tuomat stressipallot – ja sen, että ostin samanlaiset Shanghaista.
Kaverini naurahti.
Ja hetkeä myöhemmin kertoi tyttöystävänsä hankkineen ne Stockmannin sisustusosastolta.