Hei elämäni valo ja tervetuloa myös minun puolestani teille kaikille muille jotka tätä blogia olette saapuneet lukemaan.
En ota kunniaa tämän ajatuksen keksimisestä, koska en muista ihan kaikkia yksityiskohtia siitä hetkestä, jolloin tästä blogista ensimmäisen kerran puhuttiin. Pyydän sitä anteeksi, sillä olin tuolloin onneni kukkuloilla. Kiertämässä kotimaatamme naisen kanssa, jota pidin vielä muutamia kuukausia aiemmin mahdollisimman epätodennäköisenä lähtemään kanssani yhtään mihinkään, saati syvenevien tunteideni kohteena.
Sen jälkeen onkin ollut paljon vilkkaampaa ja aika monta kertaa ollaan molemmat pysähdytty kysymään itseltämme ja toisiltamme, miksi ihmeessä tämä suhde tuntuu paitsi luonnolliselta, myös uskomattoman helpolta.
Oon puolileikilläni sanonut aiemmin, että meidän pitäisi riidellä. Ei siksi, että haluaisin, vaan siksi, että nähtäisiin miten me selvitetään riidat. Tällaista tilannetta ei ole tullut vielä vastaan, enkä edes haluaisi tulevan. Toisaalta, jos tulee – tiedän meidän pystyvän puhumaan siitä, mikä ikinä sen riidan aiheena onkaan.
Palatakseni tähän blogiimme, en tiedä vielä mitä tästä odotan. Tiedän sun tarjoavan tätä kautta paljon kaikupohjaa omille kysymättömille ajatuksilleni, mutta myös haasteita, mitä en vielä osaa odottaa. DeeDee, anna tulla vaan, vastaan kaikkeen mitä pystyt heittämään ja vielä vähän enemmän.