Otsikko on varmasti todellinen jostain Suomen historian alkuhämäristä, sillä koirien kiinnipitovelvollisuutta kasvatettiin jo vuonna 1934. Silloin upouuteen metsästyslakiin tuli ensimmäistä kertaa rajoitukset sille, ettei koiraa saisi päästää vapaasti ulos itsekseen, sillä sen todettiin olevan haitaksi luonnon eläimille. Samaista rajoitusta on monta kertaa päivitetty, viimeksi myös järjestyslakiin, jossa koiran kiinnipito (ts. kytkeminen) määrättiin pakolliseksi taajama-alueella. Poisluettuna tietenkin jos koiralle oli toteutettu aidattu alue tai häkki, jossa se pystyi turvallisesti olemaan vapaana.
Tuntuuko tutulta? Siksi on hyvä jakaa tässä Venla Parantajan kirjoittama teksti, joka saattaa herättää monia ymmärtämään mistä kansalaisaloitteessa kissojen kiinnipitoa vastaan on loppujen lopuksi kyse:
“Joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä” Isäni eli lapsuuttaan 40-luvulla. Hän kertoi minulle, että pelkäsi koulumatkoillaan koiralaumoja. Tuolloin oli tavallista päästää koira ulko-ovesta vapaasti ulkoilemaan. Yksinään ne olivat usein kilttejä ja antoivat silittää, mutta laumassa ne olivat pelottavia ja saattoivat olla vihaisia, jopa hyökätä kimppuun.
Koirat myös lisääntyivät vapaasti. Parittelevia, toisiinsa lukkiutuneita koiria näki usein ja pentuja ilmestyi milloin mistäkin.
Vain ”parempi väki” ulkoilutti koiriaan hihnassa. Ne olivat rotukoiria, eikä niitä saanut päästää lisääntymään minkä koiran kanssa tahansa. Isäni kuului työväenluokkaan. Hän toivoi kovasti omaa koiraa ja lopulta sai kinuamansa pennun. Se oli pystykorvan tapainen mutta todennäköisesti hyvin sekarotuinen.
Isäni järjesti koiralle narun jossa opetti koiran kulkemaan vierellä ja käytti koiraa kävelyllä. Aikuiset huutelivat hänelle ”Luuleeko se poika olevansa parempaa väkeä”, ”mitä se rakkia noin rääkkää!” ja ”päästä se koira vapaaksi”. Tuolloin koirien vapaana pitämistä perusteltiin sillä, että niiden piti päästä tappamaan rottia. Melkein jokaisen talon takapihalla oli tunkio, jonne jätteet kannettiin. Ne houkuttelivat rottia. Kun jätehuolto vähitellen parani, rottaongelma poistui.
Vapaana olevien koirien ongelmat nähtiin ja vähitellen asenteet muuttuivat. Minä kinusin lapsena itselleni kissaa. Sain joululahjaksi kissanhoitokirjan, jonka luin lähes puhki. Siinä kerrottiin kissojen turvallisesta ulkoilusta. Päätin että kun saan oman kissan, opetan hänet kulkemaan hihnassa.
Kun vihdoin sain oman pennun, ostin hänelle viikkorahoillani valjaat ja talutushihnan punaista samettia. Mutta aikuiset ympärilläni suhtautuivat projektiini kielteisesti, jopa vihalla. Täysin tuntematon nainen alkoi haukkua minua eläinrääkkääjäksi, kun näki minun ulkoiluttavan pentuani kotipihassani. Isäni sanoi että kyllä kissan pitää saada kulkea vapaana ja vastusteluistani huolimatta työnsi pennun kerta toisensa jälkeen terassin ovesta ulos. Alueella oli paljon vapaana kulkevia kissoja, omakotitaloalueella kun asuimme.
Pentuni joutui käyttämään paljon aikaansa kissatappeluissa ja usein tuli kotiin verisenä. Kun hän lopulta, 3-vuotiaana oli saanut vallattua itselleen reviirin, joku viritti ketunraudat. Isäni löysi rakkaan kissani takapihalta, molemmat takatassut murtuneina. Hän oli raahautunut kotiin etutassujensa varassa. Mitään ei ollut tehtävissä. Eläinlääkärissä paljastui tuhojen laajuus. Lisäksi kissallani oli kissojen immuunikatovirus FIV. Vaikka molemmat takatassut olisi amputoitu, kissani olisi tuskin elänyt enää pitkään. Se oli elämäni hirvein päivä.
Vannoin, että jahka asun omillani, yksikään kissani ei enää ulkoile valvomatta. Nykyään kun ulkoilutan kissojani, muistelen isäni kertomaa koiransa ulkoiluttamisesta. Vaikka naapurustossani on vähitellen totuttu siihen, että kissatkin voivat kulkea ”narussa”, varsinkin aluksi sain kuulla kuinka kissan tulisi saada kulkea vapaana. Huomautukset viereisestä motarista ja kissojeni olemattomasta itsesuojeluvaistosta hiljensivät nämä kriitikot kyllä nopeasti.
Somessa sen sijaan keskustelu on yhä välillä hyvinkin tuomitsevaa ja vihaista. Luotan kuitenkin siihen, että tiedon lisääntyessä myös asenteet muuttuvat. Tiesitkö, että vapaana kulkevat kissat ovat suurin ihmisen aiheuttama uhka linnuille? Yli 70 % ihmiseen liittyvistä lintujen kuolemista johtuu kissoista. Toiseksi suurin uhka, törmäykset ikkunoihin, autoihin tai muihin ihmisen rakennelmiin jäävät kauas taakse 25 % osuudellaan*.
Tiesitkö, että ulkona yksin kulkiessaan kissa on alttiina monille vaaroille: kissanvihaajat, liikenne, pedot, kissatappeluissa syntyvät vammat, taudit, loiset…
Tiesitkö, että vapaana kulkevat tyttökissat ovat joko leikattuja, tiineinä tai imettäviä? Kissa voi tehdä pennut ulos omistajansa tietämättä. Ulos syntyneet pennut voivat olla kissapopulaation alku, ellei ihminen puutu asiaan.
Eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotina olen nähnyt käytännössä sitä kärsimystä, mitä pentujen syntyminen ulos aiheuttaa. Pahimpia tapauksia ei edes tuoda minulle, sillä heidät joko lopetetaan liian sairaina jo löytöpaikalla tai eläinlääkärin tarkastuksessa tai heidät viedään ensin tehohoitoon siihen erikoistuneelle vapaaehtoiselle. Silti minulle on tuotu pentuja, joiden korvien kärjet tai tassujen anturat ovat paleltuneet ja ne tippuvat pois tai niistä kuoriutuu iho ensimmäisten viikkojen aikana.
Heillä on usein silmätulehduksia, jotka pahimmillaan vaativat silmän poiston. Lähes jokaisella on maha täynnä matoja ja korvat täynnä punkkeja. Joitakin on ammuttu tai heitä on auto töytäissyt, jolloin tarvitaan kirurgia.
Joskus vammat paljastuvat niin pahoiksi että ainoa apu on eutanasia. Joillakin on niin paha flunssa, että menehtyvät siihen, ja vain siksi ettei emoa ollut rokotettu. Jotkut on löydetty liian myöhään, ja sisäelimet pettävät rakastavasta hoidosta huolimatta. Jotkut ovat jo luovuttaneet ja heitä joutuu pakkoruokkimaan, kunnes nälkä ja elämänhalu taas löytyvät.
Kaikista vaikeuksista huolimatta suurin osa sijaiskotilaisistani on lähtenyt luotani rakastavaan loppuelämän kotiin. Silti toivon jokaisen kohdalla, että se elämä olisi alkanut lämpimässä, hyvin ravitun, rokotetun ja madotetun emon hoivassa. Toivon, että asenteet muuttuvat lopulta kissankin kohdalla, ja vapaana kulkevaan kissaan suhtauduttaisiin kuin nykyisin yksin kulkevaan koiraan:
”Apua, tuo eläin on karannut, se pitää ottaa kiinni ja palauttaa omistajalleen!”
Ihmiset vähän arkailevat ilmoittaa vapaana kulkevista kissoista eläinsuojeluyhdistyksille, sillä pelkäävät vihaista omistajaa. Todellisuudessa moni loukutettu kissa on paljastunut karkuriksi. Joskus kissa on ollut karkuteillä jopa vuosia!
Tällä hetkellä moni eläinsuojeluyhdistys käy kilpaa aikaa vastaan ehtiäkseen loukuttaa kaikki apua tarvitsevat ennen talven pakkasia. Kissakriisi ei kuitenkaan ratkea, ennen kuin sen juurisyihin on puututtu. Käy allekirjoittamassa kansalaisaloite kissojen vapaan ulkoilun estämiseksi osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12504.
Kissat kiittävät!