Vaikkei meidän yhteinen parisuhteemme olekaan mikään etäsuhde sanan varsinaisessa merkityksessä, kyllähän toisen asuminen Keravalla ja toisen Helsingissä tuo tietynlaisia haasteita. Parikymmentä kilometriä on kuitenkin melko pieni etäisyys ja olennaisena sen ratkaisemisessa on tällä hetkellä ollut Demi. Hänellä kun on paljon enemmän asiaa arjessaan Helsinkiin kuin minulla Keravalle.
En pidä tätä mitenkään sinällään ongelmaisena, sillä järjestely käy minulle erittäin hyvin.
Ennen tätä parisuhdetta arkeani määritteli eniten työ. Olen jokseenkin 24/7 yrittäjä, jonka päivät saattavat useinkin venyä aamuneljään ja nukun kun nukuttaa. Demin kanssa seurustelu on tuonut kalenteriini järjestelmällisyyttä ihan uudella tavalla – olen ottanut töistä vapaita iltoja Demiä (ja itseäni) varten, suunnitellut pitkälle tulevaisuuteen viikonloppuja ja yhteisiä matkoja.
Ja se tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä ajatella hektisessä arjessaan, että tiettynä aikana voi olla toisen kanssa. Tulee eräänlainen kiintopiste, mihin mennessä pyrkii itse tyhjentämään työpöytänsä, jotta voi olla toisen kanssa ajattelematta työasioita.
Koen huonoa omatuntoa kuitenkin siitä, että tiedän Demin tekevän suhteemme eteen paljon enemmän uhrauksia ja ihan ruohonjuuritasolla, näkevän myös enemmän vaivaa matkustaessaan Keravan ja Helsingin välillä – joskus jopa pelkästään minun vuokseni. Lähes aina kun olemme ihan kahdestaan, vietämme aikaa Helsingissä. Selittelen sitä itselleni sillä, että asun alueella, josta on helpompi mennä – ja johon on helpompi tulla aktiviteeteista, jotka Demille ovat myös lomaa arjesta.
Kuten Demi aihetta jo aiemmin sivusi, tällaiset asiat ovat meidän arkemme suurimpia erottavia asioita. Parikymppisen, yliopisto-opiskelevan äidin arki on väistämättä erilainen kuin 45-vuotiaan yrittäjän. Ja edellämainituista syistä johtuen, tiedän että minun pitäisi nähdä enemmän vaivaa suunnitellakseni meille hetkiä sinne keskelle yhdessä, jossa minä teen ne pakolliset uhraukset.
Ensi viikolla.