Kissakeskustelua internetissä

Kissakeskustelua internetissä

Kihlattuni kysyi eilen, ”miten sä jaksat aina keskustella netissä jostain” – viitaten aktiiviseen osallistumiseeni jälleen kerran yhdessä vapaita kissoja käsittelevässä keskustelussa Facebookin syövereissä. Vastasin, etten tiedä, mutta suuri osa sitä on, että kissoja vapaana pitävien ihmisten (sekä heitä puolustavien) argumentit ovat järjettömiä – ehkä haaste sen osoittamisessa kiehtoo, sillä tietynlainen denialismi ja tosiasioiden tunnustamisen kieltäminen on kiehtova piirre. Tästä syystä ajattelin tehdä postauksen asiasta, johon tiivistän yleisimmät argumentit ja sen, miksi ne eivät pidä vettä.


1.) ”Kissoja on aina pidetty vapaana.”

Tätä väitettä ei kukaan ole kumoamassakaan, mutta se ei ole syy sen jatkamiselle. Se on selkeästi vahingollista toimintaa kaupunkiluonnolle, muista vahingoista puhumattakaan.


2.) ”Meidän Mirri on maalaiskissa/aina ollut vapaana.” tai ”Ei kissaa voi (helpolla) opettaa sisäkissaksi.”

Kissan, kuten muitenkin lemmikkien omistaminen vaatii paljon vastuuta. Se vastuu ilmenee myös jaksamalla opettaa kissa pysymään sisällä tai ulkoilemaan valjaissa. Mutta edelleenkään, sen ei pitäisi olla kaikkien muiden (ml. lähiseudun linnun- ja oravanpoikasten) ongelma, jos et siihen ole valmis. Kaikki selittelyt tämän suhteen ovat vain ja ainoastaan omistajan laiskuutta. Jos hankkii lemmikin, siitä on otettava myös vaiva ja vastuu, eikä sitä saa – eikä voi lykätä muiden harteille.


3.) ”Kissa nauttii ollessaan vapaana.”

Jälleen kerran, uskomattoman typerä perustelu. Niin nauttivat varmasti koirat, lehmät tai vaikkapa elinkautisvangitkin. Kuitenkin kaikki näistä pidetään kytkettynä tai sisätiloissa kaupunkioloissa (kuten myös usein sen ulkopuolellakin) juuri niiden potentiaalisen vahingon välttämiseksi.

Täytyy muistaa, että kissaa, kuten muitakin eläimiä ulkoilutetaan valjaissa täsmälleen samasta syystä kuin miksi lasten ei anneta juosta sakset kädessä (josta lapset epäilemättä nauttivatkin). Heidän omaksi parhaakseen.


4.) ”Ei kissaa saa lukita vankeuteen.”

Miksi sitten pitää lemmikkieläintä ylipäätään? Jos ehdoin tahdoin haluat kissan, totuta se valjaisiin ja ulkoiluta sitä. Ei tuo ole mikään perustelu laiskalle kissanomistajuudelle ja laiminlyönnille varsinkin, kun tuhannet (muut) kissat elävät onnellisena koko elämänsä sisätiloissa, eikä siinä ole mitään ongelmaa.

Kissa ei ole sohvatyyny, jonka omistamisesta koituvat ikävät tehtävät ulkoistat naapurustollesi lemppaamalla sen ulkoilmaan yksikseen.


5.) ”Laki sallii sen.”

Maailma muuttuu, Eskoseni.

Laki on kieltämättä tässä kohtaa helposti tulkittavissa (niin halutessaan) väärin.

Kissaa saa pitää kytkemättömänä, mutta sen on oltava omistajansa valvonnassa, ettei se pääse tietyille alueille, kuten pururadalle. Kun kissa kulkee yksin, se ei ole omistajansa valvonnassa.

Juuri tämä lain kohta (järjestyslaki 14.§) pitäisi muuttaa pikimmiten, jotta koko laki koskisi myös kissaa. Eli jos päästät kissasi ulos vapaasti ulkoilemaan ja käytät tätä argumenttia puolustellaksesi itseäsi, olet täysin väärässä.

Kannattaa tutustua myös tähän Itä-Suomen Hallinto-oikeuden päätökseen vuodelta 2019, jonka myös Korkein Hallinto-oikeus on vahvistanut 2020. Tämän mukaan 150 metrin etäisyys tiehen riittää syyksi kissojen vapaanapidon kieltämiseksi eläinsuojelulain 1.§ perusteella.

Huomioitavaa on, että tämä ei ole tulkinnanvarainen päätös, vaan valvontaeläinlääkäriä voi vaatia tekemään tämä päätös samalla perusteella. Vapaana liikkuvien kissojen määrällä tai muilla elinolosuhteilla ei saisi olla päätökseen vaikutusta. Jos valvontaeläinlääkäri ei tätä päätöstä tee, eläinlääkärin toiminnasta kannattaa tehdä valitus aluehallintovirastoon.


6.) ”Ei niistä mitään haittaa ole.”

Tutkimusten mukaan kissat pelkästään Suomessa tappavat vuosittain miljoonia lintuja. Kissa ei myöskään valikoi, joten saaliiksi päätyy yhtälailla uhanalaisia, rauhoitettuja, kuin kannaltaan muutoin vähenemässä olevia lajeja. Vastaavanlaisia tutkimuksia tulee ympäri maailmaa jatkuvasti ja kissoja pidetään alueellisesti mahdollisina syinä laajoihin pikkulintujen populaatioiden vähenemisiin.

Tähän lisäksi naapurisovulle haitalliset asiat, kuten hiekkalaatikoille ja portinpieliin yms. tehtävät tarpeet, jotka tottakai eivät välttämättä koskaan kuulu kissanomistajan korviin.

Jos kuitenkin kissanomistaja kieltää vapaana ja valvomattomana liikkuvan kissansa aiheuttamat vahingot, on todellisuudentaju kovasti päivityksen tarpeessa.


7.) ”Hiekkalaatikkoon voi laittaa kannen ja portinpieliin voi laittaa kissankarkotetta.”

Kissankin voi pitää ulkotiloissa kytkettynä. Ei ole muiden asia korjata kissojen aiheuttamia vahinkoja tai suojautua niiltä, kun syyt ja ongelmat ovat muualla ja helposti korjattavissa – jos kissanomistaja päättäisi kantaa oman vastuunsa.


8.) ”Mutta ne tappavat myös jyrsijöitä, joita on tosi iso osa niiden saaliista.”

Niin tekevät ja se on juuri se, miksi kissalle on vielä paikkansa esimerkiksi vastuullisen omistajan ns. ”navettakissoina”. Toki kannattaa muistaa, että kissa ei valikoi myöskään jyrsijöistä ja tappaa rauhoitetut eläimet ihan samalla tehokkuudella kuin ne hiiretkin.

Tällä argumentilla yritetään toki peitellä sitä, että loppuosasta linnut kattavat valtaosan, joka tekee siis juurikin ne miljoonat linnut ja linnunpoikaset vuosittain.


9.) ”Mutta kun koirat ne vasta vahinkoa tekeekin”

Tästä argumentista näkee usein eri versioita, jolloin keskustelija yrittää siirtää keskustelua pois vastuuttomien kissanomistajien toiminnan vahingoista johonkin muuhun vahinkoon, mitä kukaan ei ole välttämättä tuonut keskusteluun. Tarkoituksena on toki yrittää vähätellä vastuuttomuuden aiheuttamia ongelmia. Tämä ei ole oikeastaan edes argumentti, ainoastaan epätoivoinen yritys muuttaa keskustelun suuntaa.


10.) ”Metsästäähän ihminenkin!”

Jälleen kerran, pohjimmiltaan tämä argumentti on vain vastuunpakoilua ja yritys siirtää keskustelua muualle, mutta käsitellään tätä erillisenä argumenttinaan.

Ensinnäkin, aikanaan metsästyksestä oli todella paljon haittaa, aikanaan huomattiin sen paitsi olevan täysin kontrolloimatonta, myös toivomattomia eläin- ja ihmisvahinkoja aiheuttavaa. Juurikin tästä syystä yhteiskunta, eli valtio – on tätä järjestelmää kontrolloinut. Metsästyskorttijärjestelmä tuli vuoden 1934 metsästyslain yhteydessä ja myös tutkinto, joka metsästääkseen pitää läpäistä, tuli käyttöön 1960-luvulla. Myös metsästäjien sisäinen kehitys on ollut eettisempään metsästykseen koko 2000-luvun jo pelkästään sukupolvenvaihdoksen kautta kun vanhojen, usein 1950-luvulla moraaalikäsityksensä pohjan luoneiden metsästäjien osuus on rajusti vähentynyt.

Toisekseen, suuri osa metsästyksen lopputuloksesta päätyy ruokapöytään. Se joka ei päädy, on useinmiten haittaeläinten poistamista – poikkeuksena mm. hirvi, jolla on laajalti hyötykäyttöä ”metsän nautana” ja jonka kannan kontrolloinnilla on todistetusti yhteyttä hirvikolareiden määrään.

Kolmanneksi, ”saalismäärät” ovat täysin erilaisia. Usein käytetyn Turun yliopiston tutkimuksen mukaan suomalaiset vapaana pidetyt lemmikkikissat tappavat 1,5 miljoonaa lintua joka vuosi (ja tätä pidetään reilusti alakanttiin arvioituna). Vertailuluvuksi tähän voi ottaa saalismäärältään kevyesti runsaslukuisimman metsästysmuodon, eli sorsastuksen jossa 200.000 metsästäjää saa saaliiksi vuosittain 500.000 sorsalintua.

Edellä olevat argumentit ovat esimerkkejä niistä, mihin usein törmää nettikeskustelussa. Seuraavaksi kuvakaappauksia kissanomistajista, jotka ovat osallistuneet keskusteluun tavalla, jotka kieltämättä poikkeavat linjasta.


Tämähän on aika yleinen vasta-argumentti kissanomistajilta, kun keskusteluun nostetaan esille se, että käytännössä kaikki muut lemmikit on pidettävä kytkettynä (tai aitauksessa) taajama-alueella. Toisaalta samojen henkilöiden omissa argumenteissa sujuvasti kuitenkin puolustellaan lemmikkikissan järjestelmällistä heitteillejättöä sillä, että liikkuuhan ilveksetkin vapaasti.

Kuitenkin usein keskusteluissa myös puhutaan täysin aiheen vierestä, jolloin ei aristella nostaa koiria tai muiden eläinten vahinkoja esille, ikäänkuin ne pitäisi ensin täysin kitkeä maailmasta, ennenkuin vastuuttomien kissanomistajien toimiin pitäisi kiinnittää huomiota.

Toki vastuutonta kissanomistajuutta kiihkoisasti puolustavat ihmiset muistavat nostaa keskusteluun myös ihmisten aiheuttamat ongelmat – joita kukaan ei ole tietenkään kiistäneet, saati keskusteluun nostaneet.

Tämä on ote keskustelusta eräässä Facebookin paikallisryhmässä, jossa keskustelu koski kissan loukuttamista ja sen laillisuutta. Lyhyt vastaushan tietysti on – kissan saa aina loukuttaa omalla alueellaan tai alueella, jossa loukuttamiseen on lupa.

Kiinnostavaa kuitenkin, että tämä yksittäinen tapaus nousee keskusteluissa usein esille kun tätä yritetään käyttää esimerkkinä, kuinka vapaana olevan kissan loukuttaminen olisi väärin.

Miksi sitten ylläolevassa tapauksessa vapaana olleen kissan vienyt sai sakot? Asian voi selittää vastuuttomille kissanomistajille ja heidän myötäilijöilleen seuraavasti:

Jos löydät lompakon jossa on 1000e ja jonka omistajan tiedät, mutta et vie sitä poliisille, se on varkaus. Jos taas viet sen poliisille, se on täysin laillista.

Sama pätee jos otat turvaan kissan jonka omistajan tiedät. Sillä, pidätkö sen itse vai vietkö 60 km päähän, ei ole merkitystä. Se kuuluu eläinsuojelutaloon.

Aina sillointällöin löytyy pieni pieni toivonkipinä siitä, että kissojen aiheuttamat vahingot tunnustetaan, mutta aina muistetaan vähätellä niitä ja muistuttaa, että suurempiakin ongelmia on. Tässä on toki unohdettu täysin tarkistaa se, että suomalaiset metsästäjät (n. 250.000) metsästävät vuosittain noin puoli miljoonaa vesilintua. Vapaana oleilevat kissat tappavat lintuja varovaisestikin arvioituna 1-2 miljoonaa.

Kun vastuutonta kissanomistajuutta puolustetaan ihan omalla tasollaan, on hyvä kertoa myös se, että me ihmiset olemme keksineet kaiken kategorisoinnin. Toki tästä myös unohdetaan se, että juuri jotkut meistä ihmisnisäkkäistä ovat niitä, jotka päästävät sen lemmikkinsä ulos tappamaan sitä luontoa niin paljon kuin se whiskasin voimin jaksaa.

Tosiasioilta silmänsä sulkeminen voi mennä tosiaan näinkin pitkälle, jolloin keskustelu on tosiaan tätä tasoa. Miksipä tosiaan sitä lemmikkikissaa ei laskettaisi sinne luontoon, koska sehän on tosiaan eläin. Siksipä se ”kuuluu luontoon”. Joskus näiden argumenttien taso on aika surkuhupaisaa.
Samaiselle lemmikkikissan päästämiselle vapaasti luontoon selityksenä toki löytyy se, että lemmikkikissojen jäänteitä löytyy tuhannen vuoden takaa tai että rotta ja siilikin ovat vieraslajeja. Malliesimerkki vastuun siirtämisyrityksestä.

Kun oma nurkka alkaa keskustelussa käymään ahtaaksi tai niitä tosiasioita ei halua tunnustaa, on tottakai aina hyvä heittäytyä itse marttyyriksi. Samassa ketjussa oli useampaan kertaan pyyntö esittää myös todisteita harrastamastani hyväntekeväisyydestä.

Toki kissahihhulismi menee monissa tilanteissa muutenkin ihan omin sfääreihin.

Toki hihhulismiin rinnastettavissa on myös vahva loukkaantuminen, joka ilmenee pyrkimyksenä yrittää loukata vastapuolta. Olemmehan kaikki vielä teini-iässä.
…ja kuvakaappausten päätteeksi testosteroni-ilopillereiden kuningas, jonka nollatason kommentin poistin (pitääkseni ketjua edes jotenkin luettavana) muutaman muun kanssa ja joka toki otti aiheesta kovasti nokkiinsa. Mikäpä ei vapaana ylpeästi kissojaan ulkoiluttavaa vastuutonta kissanomistajaa paremmin lämmittäisi kuin uhoilu internetissä. Nyt kun ei nakkikioskitkaan ole avoinna. Luonnollisesti tällaisetkin kommentit saavat omat hännystelijänsä, koska jollakin tavallahan pitää päästä näyttämään sille joka inhottavasti ”yrittää estää laillisen lemmikin pitämisen”. (suora lainaus nettikeskustelusta)

Huomatkaa myös kaikkien kissakeskustelujen natsikortti – yritys leimata vastapuoli eläintenvihaajaksi. 😀

Tämä artikkeli päivittyy aina aika-ajoin, mutta toimii jonkinlaisena koosteena siitä, millaiselta suomalainen kissakeskustelu verkossa näyttää. Hyvin suuri osa (käytännössä lähes kaikki) lemmikkikissojen vastuuttomista omistajista jättävät huomiotta kaiken faktatiedon, mitä heidän säännöllisesti heitteille jättämistä eläimistään tiedetään. Sitävastoin he pakonomaisesti tarttuvat edelleen tunneseikkoihin, uskomuksiin ja absurdeihin väittämiin, joilla pyrkivät ohjaamaan keskustelua epätoivoisesti muuhun kuin siihen tosiasiaan, että miljoonien lintujen kuolemat (ja myös tuhansien kissojen) johtuvat juuri heidän kaltaisistaan ihmisistä.

Ja tästä syystä laki kaipaa pikaisesti selkeää muutosta, jotta viimeisetkin änkyrät voivat lukea sen jo pitkään tiedossa olevan asian suoraan laista. Hyvä keskustelunaloitus löytyy mm. SEY:n sivuilta.

6 thoughts on “Kissakeskustelua internetissä

  • 12.6.2020 at 18:56
    Permalink

    On Sulla missio, niinkuin Hesy sulle vasta voit hautaa unelmasi pykälä 14§ muuttamisessa niinkuin herra tahtoo, tälläiset kuvakaappauksesi on kolmenvuotiaan lasten tasoa

    Vastaa
    • 20.10.2020 at 23:54
      Permalink

      Mietin pitkään, laitanko tämän kommentin vain roskapostiin – mutta kiinnostavampaa on ”Moskulle” lukea tämä kommentti sitten vuoden, kahden tai viiden vuoden päästä. Maailma muuttuu, Moskuseni. 😀

      Vastaa
  • 12.6.2020 at 20:07
    Permalink

    Taitaa tuo kissahihhulointi olla ihan muualla kuin ulkoilevien kotikissojen omistajissa ????????. Pöljän kirjoittelua!

    Vastaa
    • 20.10.2020 at 23:52
      Permalink

      Ulla tässä esiintyy vallan oletetulla tavalla, kuten useimmat vapaata ulkoilua ja vastuutonta/laiskaa kissanomistajuutta puolustavat. Mitään oikeaa argumenttia asian puolesta ei ole, vaan keskustelu aiheesta on vain hyökkäystä vastakkaista osapuolta vastaan.

      Vastaa
  • 12.6.2020 at 23:10
    Permalink

    Mikä vittu tää sivu on? Sairaita ootte muuta en voi sanoa. Jos mun kommenteista otatte kuvia niin vien sen asian oikeuteen

    Vastaa
    • 20.10.2020 at 23:51
      Permalink

      Moi Elina Joenkoski. Sun kommentit on vapaata riistaa. Ellet halua niitä käytettävän, älä kirjoita niitä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Ulkoileva kissa ja ylpeä siitä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *