Viskin ihmeellinen vaikutus

Viskin ihmeellinen vaikutus

Joskus viime vuoden kesällä juttelin erään kaverini kanssa kirjoittamisesta ylipäätään ja siitä, kuinka vaikea usein oli saada inspiraatiota siihen. Jossain vaiheessa keskusteluun otettiin mukaan nautintoaineiden vaikutus kuuluisien kirjoittajien inspiraatioihin. Kaverini kuitenkin kertoi jostain lukeneensa, että Hemingway tai Bukowski oli viitannut juurikin viskiin writers blockin karkoittajana.

Eräänä lauantaina laitoin sitten aiheen testiin. Nappasin läppärin mukaan ja menin Sivukirjastoon juomaan pelkkää viskiä. Varsinaisen baarissa istumisen vaikutus kirjoittamiseen ei ollut mitenkään muistettava, mutta loppuilta oli. Viski saattoi nimittäin kolahtaa sen verran, että 02:10 yöllä kirjoitin seuraavanlaisen viestin Facebookissa eräälle naiselle.

Ei – me ei tunneta ja tällä hetkellä sillä ei ole juuri nyt merkitystäkään. Mutta mä juuri koin, että mun pitää varmastikin kirjoittaa sulle. Ihan pelkästään siksi, että mä törmäsin taas suhun täällä internetissä – universumin rajapinnassa, joka tällaisille ihmisille kuin minä näkyy välillä niin äärimmäisen ärsyttävänä ja vangitsevana paikkana. Paitsi silloin kun on mahdollisuus törmätä sellaisiin asioihin kuin mitä sinä edustat.

Kyllä, en kiellä, tämä monologi on alkoholin siivittämää, muttei sanelemaa. Sanoisin kaiken tän saman sulle suoraan jos mulla olisi mahdollisuus sut jossakin kohdata.

Mutta sanon nyt, näin sieluttomalla – mutta parhaimmalla välineen mahdollistamalla tavalla, että sä olet sitä mitä maailma tarkoitti keksiessään sanan ”kaunis”. Sitä, missä vain kaksiulotteisen pilkahduksen näkeminen saa miehen hymyilemään – ehkä vähän enemmänkin kuin vain hiukkasen.

Yritän juuri selvittää tätä kirjoittaessani sitä, että voiko tämä kuulostaa vain vaivaannuttavalta tai säälittävältä, mutta totuus on, etten välitä. Tää on ehkä vain huudahdus pimeään, mutta sellainen huudahdus, jonka koen tarpeen kulkeutuvan sinne perille asti – edes joskus. Ehkä luet tämän vasta viikkokausien kuluttua, mutta toivon, että ymmärrät tämän koko viestin pointin silloinkin.

Tämä ei ole epätoivoinen treffipyyntö mieheltä naiselle, vaan tämä on julistus sille kauneudelle, mitä pystyt niinkin pienellä vaivalla välittämään maailmalle, kuin vain laittamalla itsestäsi kuvan internetiin. Tämä on manifesti naiskauneudesta, jonka pitäisi kaikkialla olla yhtä valloittavaa ja helpolta näyttävää kuin Facebook-profiilissasi.

Kuten mainitsin, tämä on varmasti alkoholin siivittävä purkautuminen myöhäisen yön ratoksi, mutta en pystyisi olemaan oma itseni ellen kertoisi tätä ääneen. Eikä tällaiselle ole oikein pyytää vastakaikua tai edes vastausta. On oikein pyytää hymyä – ja sitä, että tätä lukiessasi hymyilet kuin tämä olisi ensimmäinen kerta jolloin kukaan ikinä – milloinkaan olisi noteerannut kauneutesi. Ja tiedän yhtälailla, kuinka naiivia on olettaa, että olisin ensimmäinen joka sen olisi koskaan sanonut ääneen.

Mutta silti, en välitä. En välitä siitä, että mitä tällaisest joku muu olisi voinut olla mieltä. Välitän oikeastaan juuri vain siitä, että tiedät koskettaneesi pelkällä hymylläsi jotain toista ihmistä toisella puolella universumia (tai no, toisella puolella Kalliota ainakin) – ja saaneesi minut hymyilemään. Juuri nyt.

Siitä en voi muuta kuin kiittää.

Kiitos.

Jarkko

Niin. Kyllähän tuo on ihan kiva teksti ja jonkinlainen plussa siitä, että tuolla taisi olla vain yksi kirjoitusvirhe. Varsinaiseksi hassutukseksi sen tekee se, etten seuraavana päivänä muistanut tästä mitään. Toinen seikka oli taas se, etten ikinä ollut tavannut tämän viestin vastaanottajaa (suomeksi: hän oli tuikituntematon), olin vain törmännyt häneen eräässä FB-ryhmässä. Minkäänlaista muistikuvaa ei ole, miksi hän valikoitui ”kohteeksi”. Ehkä kyse oli vain inspiraatiosta?

Ja siitä viskistä.

Vastaa