Myönnän. Olen joskus esittänyt mukavaa jätkää vain saadakseni helpommin pillua. Käsi ylös, kuka ei ole? Ai siellä takarivissä nosti se yksi herra.
Valehtelet, saatana.
Jokainen suomalainen, edes puolittain hetero, yli 15-vuotias mies on esittänyt jotain saadakseen helpommin pillua. Jos ei mukavaa jätkää, niin merimiestä, muusikkoa tai miljonääriä. Ja paskin tsägä koko jutussa on, että se toimii. Pienikin vihjaus siitä, että sattuisit olemaan edes jotenkin päin naitavaa materiaalia, niin ne Lihaportin tehtaanluukut aukeavat nopeammin. Miksi sitten mukavan jätkän esittäminen on niin paljon halveksittavampaa.
Siksi varmasti, koska siinä ikään kuin käytetään hyväksi niitä toisia. Siis niitä, joita kohtaan ollaan mukavia. Sillä kun pelastat sen kissanpennun purosta pelkästään saadaksesi fjöösaa illalla, ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että siinä vaan sattuisi sivussa olemaan ihan normaali empatiaa tunteva ihminen. Niinkuin että se ensimmäinen asia olisikin se kissan pelastaminen ja sen jälkeen se pimpan lohkeaminen vain kiva bonus. Tai rosvosektori, jos se sen jälkeen alkaa seuraamaan sua kaikkialle.
Siis se pimppa. Ei kissa.
Mä olen ollut mukava, ainakin osan elämästäni. Vanhemmiten ainakin omasta mielestäni koko ajan kasvavassa määrin. Ja myönnän, viimeisen kahden vuoden aikana aika iso osa kaikkien toimieni motivaatiosta on jollakin tavalla liittynyt lisääntymisharjoituksiin, mutta lasken sen vain epäonnistuneen suhteen loppumisen myötä lisääntyneen viriliteetin syyksi. Mutta jotta tässä kirjotuksessa päästään eteenpäin, paljastan vieläkin suuremman motivaattorin.
Se on nimittäin hyvän olon tunne. Merkityksellisyys ja ilo toisten ihmisten hymystä.
Ajatelkaa sitä fiilistä kun pidätte ovea auki jollekin mummelille Alepan tuulikaapissa ja se sitten vielä kiittää siitä. Hymyillen. Eikö sellasesta tule muka hyvä fiilis? No tuleehan siitä, tietenkin! Kerro se tunne kymmenellä tai sadalla. Sellainen fiilis ja euforia tulee, kun teet jotain isompaa. Ja isompaa. Siihen hyvänolon tunteeseen jää tavallaan koukkuun siksi, että se tuntuu vaan yksinkertaisesti hyvältä.
Ja se on näkyvillä monissa pienissäkin asioissa. Ei tarvitse muuta kuin hymyillä vastaantulijoille, sanoa joku kohteliaisuus (mutta ei valehdella) tai tehdä jotain jonkun eteen. Hirvittävä klisee, mutta pienet teot ratkaisevat paljon. Monet ostavat omatuntonsa hiljaiseksi rahalla, eikä siinä sinänsä mitään pahaa ole. Feissarit kiittävät, mutta itselleni – ja varmasti monelle muullekin sopii paremmin se, että teen itse auttamalla jotain minkä näen konkreettisesti. Mä itse jäin siihen koukkuun. On kai jonkinlainen määritelmä oppimisesta, jossa oma motiivi tehdä jotain asiota muuttuu – ja se on tapahtunut tällaisten kanssa. Joskus näitä asioita teki pelkästään saadakseen tahtotilansa läpi, nyt siksi, että se on vain yksinkertaisesti mukavaa.
Tee jotain, jolla on merkitystä, niin voit muuttaa paitsi itseäsi, myös maailmaa.