Kun ikää kertyy, lääkärissä käynti alkaa olla elämän vittumaisimpia (ja ehkä viimeisiä) ammattilaisen kanssa käytäviä juttutuokioita. Tässä iässä joka ikinen pikkuvaiva googletettaessa on oire syövästä ja jos nakki napsahtaa, nettidiagnoosi saattaa olla jopa oikeassa. Olen toki vielä kaukana eläköityneiden herrasmiesten avautumisista toisilleen mikä hyppykuppa nyt kenelläkin on. Toisaalta kun vaihtoehtona lääkäri voisi sanoa tässäkin iässä eturauhasen muistuttavan armadilloa – odotan mielelläni sitä kavereiden kanssa sairaskertomusten vertailua.
Kävin siis pari viikkoa sitten lääkärissä vatsakipujen vuoksi. Ystävällinen lääkäri-ihminen (tässä luki ensin lääkäritäti, mutta ollessani kymmenen vuotta häntä vanhempi ja tädittely olisi muutenkin tosi sovinistista, tädittely ei tuntunut oikealta) jätti kättelemättä hygieniasyistä, mutta vastaanottoajan loputtua oli kuitenkin työntänyt sormensa peräsuoleeni. En minä lääketieteestä tai tartuntataudeista juuri tiedä, mutta olisin ottanut mieluummin ehkä sen kättelyn. Eturauhaseni toisaalta taisi hoitaa kättelyt puolestani.
Klassinen ajatuksenjuoksuni ottaa vallan myös tätä kirjoitettaessa. Mietin Sauli Niinistöä itsenäisyyspäivän vastaanotolla kättelemässä eturauhasellaan, josta päädyin muutaman aasinsillan kautta siihen, että lääkäri kehuisi ”reippaan kättelyn puristusvoimaani”.
Sulkijalihasta siis tarkoittaen. Ihan vaan jos se ei vielä avautunut (pun intented).
Anusvitsit sikseen, tahdoin kuitenkin vaan sanoa että keski-ikäisenä lääkärissä käynti on vittumaista. Siinä missä nuorempana voivotteli, että millaisen rokotuksen, lääkityksen, sairasloman tai lähetteen sitä saa – nyt lähinnä miettii jokaisesta lääkärin huokauksesta, että mitäs vittua se nyt sieltä oikein taas löysi ja että ihan varmasti kuolen tähän, kun perseessäni on syöpä eikä se kuitenkaan halua kertoa sitä mulle suoraan.
Taas tuli viittaus perseeseen.
Anteeksi.
Mutta toisaalta sitten, mitä vanhemmaksi tulee, sitä ilahtuneempi on lääketieteen saavutuksista. Kuten siitä, että apteekista saa oikeasti hyviä mömmöjä. Vaikka keuhkoputkentulehdus, jossa olet ollut käytännössä hengittämättä viikon ja joku tohtori sitten antaa sulle sen reseptin, vedät sitä apteekkilientä kupillisen ja enkelikuorot laulavat korvissa kun hengitysilma kulkee taas.
Tai kuten omat vatsakipuni ratkaistiin – antamalla pullollinen laksatiivia. Pari ruokalusikallista päivässä ja on muuten laulanut ihan joku muu.
Vanhetessa sitä on iloinen paljon yksinkertaisemmista asioista kuin opintotuesta ja pillunsaannista: kunhan yläpäästä saa sisään jotain, mikä ei alapäästä tule tahtomatta ulos, on asiat oikeastaan aika hyvin.