Matkalla taas.

Melkein päivälleen seitsemän kuukautta sitten me oltiin viimeksi täällä kun pyysin sua mukaan pohtimalleni rentoutumisretriitille. Oli ollut rankka kevät ja suunnittelin meneväni Saarenmaalle vanhempieni loma-asunnolle pitkäksi viikonlopuksi. En muista juuri nyt tarkkaan, mutta taisit aika nopeasti vastata myöntävästi ehdotukselle lähteä mukaan.

Siellä me. Tätä kuvaa ottaessamme ei kumpikaan ajatellut, että tästä tulisi yhtään mitään.

Sitten elämä tapahtui. Muistan sen kun istuit siinä samassa tuolissa missä nytkin. Pienen loma-asunnon olohuone oli suunnilleen täynnä vaatteitasi, nurkasta nurkkaan – enkä itsekään osannut organisoida omia tavaroitani kovin onnistuneesti. Tästä syystä tällä kertaa heti sisäänkäveltyämme ehdotin, että josko vaatekassit sitten pidettäisiin makuuhuoneen puolella.

Sori.  

Mutta juuri nyt luet kirjaa vieressäni samalla upottaen leukaasi neulepuserosi kauluksen sisään, jota teet kun keskityt johonkin tai jännittää. Kirjan tietäen todennäköisesti molempia.

Koko ajomatkan tänne mietin, kuinka onnekas olenkaan, että mulla on sut. Haluaisin käsitellä sitä tunnetta jotenkin rationaalisemmin, konkreettisemmin, mutta siitä huolimatta huomaan havahtuvani samaan tilanteeseen aina aihetta pohtiessani – tuijottavani sua vain hölmistyneenä ja säpsähtäväni ajatuksestani hereille ja miettiväni, satuinko hetken koomassani kuolaamaan suupielestäni. 

Toki tällä kertaa satunnaiseen torkahteluun löytyy syyksi sekin, että heräsimme tänään klo 05:30 vain muutaman tunnin unien jälkeen ja päätimme, ettemme käy sänkyyn ennen yhdeksää. Odotettavissa iltaan kohden tihentyvää haukottelua ja torkahtelua. 

Yritän rationalisoida väsyneessä mielessäni nyt tarkemmin, miksi sun kanssa on niin mukava matkustaa:

1.) Osaat reagoida kaikkeen oikein. Ehdotat, puhut ja huomioit ympäristöäsi – mikään ei ole oikeastaan ”ihan sama”. Ja vaikka olisikin, niin silti sulta löytyy aina jokin vastaus joka kääntää vaakakuppia jonkin vaihtoehdon suuntaan edes pikkiriikkisen.

2.) Otat mu(u)t huomioon. Tarjoat auttavaa kättä, oli kyse sitten bensiinin maksamisesta, juotavan tuomisesta tai tavaroiden pakkaamisesta. 

3.) …tai et oikeastaan edes tarjoa, vaan toimit. 

4.) Vaikka vegaanisen ruoan etsiminen sulle on (varsinkin täällä) tavallista vaikeampaa, et ikinä vaadi, että noudattaisin samaa ruokavaliota. Tiedän kyllä, että vaikka suhtautuisitkin pekoniaamiaiseeni vähän syrjivästi, tykkäisit musta silti sen jälkeenkin. Edes vähän.

5.) Sitten vielä se, että edelleen huomaan aina välillä tuijottavani sua hölmistyneenä ja tajuavani, että ”tuo nainen saa mut olemaan parempi mies” – ja ajattelevani itsekseen, kuinka paljon sua rakastankaan. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.