Viikko Museokortin Seikkailijoina

Yli kuukauden hiljaisuuden aiheuttanut kiire ei ole ollut läpitunkevan stressaavaa, vaikka omalta osaltamme olemmekin pitäneet itsemme kiireisinä. Kesäkuun alussa julkaistiin Museokortti-organisaation seikkalijat ja mekin siellä mukana olimme. Meidän #museoroadtrip oli ajoitettu viime viikolle ja reissasimme Museokortin piikkiin viikon verran – sunnuntaista lauantaihin.

Alunperin matkan oli tarkoitus alkaa vasta maanantaina, mutta Museokorttilaiset pyysivät meitä lähtemään matkaan jo päivää ennen – meille ajatus ei vaikuttanut lainkaan huonolta. Ajoimme siis ohjeiden Lue lisää...

Sananen avioliiton mahdottomuudesta ja siitä miten menimme kihloihin

En ole koskaan mieltänyt itseäni naimisiinmenijäksi, osittain kai siksi, että harvoissa häissä joissa olen ollut, ovat kaikki juhlitut parit päätyneet muutamassa vuodessa eroon. En siis ole koskaan pitänyt avioliittoa muuna, kuin aikaansa pysähtyneenä ja kaikin puolin turhana instituutiona.

Naimisiinmeno tuntuu turhalta sirkukselta. Tehdään jokin iso päivä jota suunnitellaan vähintään vuosi, käydään papin edessä kuuntelemassa aamen, vuokrataan/ostetaan puku, pitopalvelu ja -paikka, hääauto, kuski, valokuvaaja, tanssinopettaja, kaasot, bestmänit, mitä näitä Lue lisää...

Miten saat itseäsi selvästi paremman näköisen tyttöystävän?

Aloitin tämän kirjoittamisen jo kuukausia ennen tätä, mutta en pystynyt oikein tiivistämään asiaa tarkemmin. Tänään Facebookin miestenhuoneella näin postauksen, jossa oli video tanssivasta thaimaalaisesta tyttöystävästä (tai pikemminkin ”tyttöystävästä”) ja lyhyt kirjoittajan kehu siitä, miten tämä palvelee häntä.

Tämä ei juuri hätkäyttänyt, lähinnä muistutti siitä, millaista keskustelua monet miehet käyvät omista suhteistaan – ja se harmittaa. Pelkästään siksi, että se kertoo niin paljon siitä millaisissa suhteissa monet ovat.

Ja tietysti Lue lisää...

Vastuu pienestä ihmisestä

Niin. Otsikon kuvaama tunne vavisuttaa. Sillä hetkellä, kun ymmärrät, että sinulla on vastuu alle kouluikäisestä, tajuat myös pienen osan vanhemmuutta. Hyvin pienen tosin vain, mutta sekin riittää herättämään tilanteeseen.

Kävi nimittäin niin, että jouduin kuusivuotiaan kanssa viettämään iltapäivän ilmailumuseossa. Tai en minä mitään joutunut – sain, mutta vaikka muutamaankin otteeseen olen tuossa museossa käynyt, tämä kerta oli täysin erilainen.

Ensimmäistä kertaa olin opastajana. Sinä ainoana aikuisena, joka katsoi kuusivuotiaan perään, ettei hän telo Lue lisää...

Vielä täällä (kirjoittanut: Demi)

<3

Kirjoitan tätä tekstiä sunnuntai-iltana kello 23.02. Ajatuksena on välittää pienen pieni viesti blogiosallisuuttani vaivanneesta hiljaiselosta. 

Syytä ei tarvitse etsiä kaukaa. Arki kulkee vaan niin lujaa tällä hetkellä. Kun kirjoitan noin, se kuulostaa melkeinpä valitukselta. Mutta melkein on metri rannasta, kuten mummoni sanoisi, ja siihenkin on moni hukkunut. Melkeinpä ei siis merkitse juuri mitään varmaa, ei edes sitä, että nopeatempoinen arkielo olisi huonoa arkieloa. 

Kuluttavaa se toki on. Opiskelupäivät saattavat venyä kymmentuntisiksi. Etäpäivät ovat töitä Lue lisää...

Ne pienet teot


Joskus aina kuulee puhuttavan, että mitkä ovat niitä suhteen tärkeitä hetkiä. Itsestäänselvyyksien, kuten yhdessäolon lisäksi itselleni on kuvan osoittamat hetket. Se, että arjenkin keskellä otetaan toinen huomioon – omin pikku jutuin. 

Ihan meidän suhteen vakiintumisen alkuaikoina yhteisistä Batteryistä tuli jotenkin oma keskinäinen juttumme. Jossakin välissä ostin yhden Demille omaan jääkaappiini, koristin sen lapun kanssa seuraavaa aamua varten, jolloin Demi joutui heräämään aikaisin.

Itse heräsin selvästi myöhemmin ja näin, että Demi ei tölkkiä Lue lisää...

Häviän kuusivuotiaalle muussakin kuin vain muistipelissä

Häviän kuusivuotiaalle muussakin kuin vain muistipelissä

Uusperhe on termi, joka tuntuu todella kaukaiselta. Oman käsitykseni mukaan se joskus tarkoitti kahta eronnutta ihmistä, jotka omine lapsineen päätyvät yhteen ja muodostavat siten yhteisen perheensä sisarpuolineen kaikkineen. 

Miten minä nyt olen tilanteessa, jossa harjaan kuusivuotiaan hampaita iltaisin? 

Puhuimme joskus suhteemme ensimetreillä siitä, haluanko lapsia. Vastasin  samoin kuten aina olen vastannut – ”en tiedä”. Olen aina ajatellut päättäväni asiasta vasta silloin, kun minulla on elämässäni parisuhde, joka on niin vakaa ja merkityksellinen, Lue lisää...

Etäparisuhteen ongelmista

Vaikkei meidän yhteinen parisuhteemme olekaan mikään etäsuhde sanan varsinaisessa merkityksessä, kyllähän toisen asuminen Keravalla ja toisen Helsingissä tuo tietynlaisia haasteita.  Parikymmentä kilometriä on kuitenkin melko pieni etäisyys ja olennaisena sen ratkaisemisessa on tällä hetkellä ollut Demi. Hänellä kun on paljon enemmän asiaa arjessaan Helsinkiin kuin minulla Keravalle. 

En pidä tätä mitenkään sinällään ongelmaisena, sillä järjestely käy minulle erittäin hyvin. 

Ennen tätä parisuhdetta arkeani määritteli eniten työ. Olen jokseenkin Lue lisää...